ENNUSTAJA ANN

HENKINEN OHJAUS & HENKISET TYÖKALUT


Henkisenä kanavana tunnen energiat ympärilläsi. Otan vastaan tietoja yliluonnollisesti niin kuin sisäisellä katseella, sisäisellä kuulolla, tunteilla ja niin että vaan tiedän. Välitän vastuulla tiedot eteenpäin. Voit oppia kehittämään henkiset kyvyt erilaisten työkalujen kautta kuin tarot, heiluri, kristallipallo, meditaatio, unien tulkinta tai kahviporon ennustamisella.




















.















































































MINUSTA



Nimeni on Ann. Olen toiminnut ennustajana yli 35 vuotta ruotsissa ja osittain suomessa ja norjassa. Puhun suomea, ruotsia, englantia ja myös jonkun verran norjaa. Olen alunperin suomesta. Minä ennustan sinun tulevaisuutta, nykyaikaa ja menneisyytä. Olen henkinen ja mediaalinen kanava. Käytän myös tarotkortteja. Osaan ennustaa tapahtumien ajan. Minä pystyn myös ennustamaan ilman apuvälineitä.









SELVÄNÄKÖISYYS




Selvänäköisyys tarkoittaa että osaa nähdä tapahtumia ympärillämme ilman ennakkotietoja. Selvännäkijä näkee ilman tai apuvälineillä niin kuin tarot korteilla, kristallipallolla, heilurilla tai muilla tavoilla. Minulla tämä kaikki alkoi varhaislapsuudessa, että tiesin mitä tulee tapahtumaan ilman että oisin voinnut sitä millään lailla tietää. Oma kykyni on kasvanut vuosien varrelta ja kasvaa edelleen. Kuvat ja "elokuvat" ovat enemmän ja enemmän selkeämpiä. En näe kaikkea sinusta, eikä se ole tarkoituskaan. Selvänäkijänä annan sinulle tietoja ja neuvoja, mut se on sinä itse joka päättää miten toimit.


ANN









.

LISÄÄ MINUSTA



Olen koulutettu monessa eri Parannus/Healinki alassa niin kuin Reiki, Energia ParannusIntuitiivinen Parannus, DNA Aktivointi, Enkeliparannus, Kosminen Parannus, Energiakenttien Puhdistus & Energia Hoito, Soul Body Fusion ja Mindfulness. Toimitan sinulle kaukoparannusta jos tarvitset kiireellistä apua. Teen myös energia työtä niin kuin raha- ja rakkausenergia puhdistusta ja hoitoa niin että elämäsi muuttuu paremmaksi nopeammin. Työssäni käytän chakrapuhdistusta ja chakratasoitusta, ajatus- ja visualisointi tekniikkaa jonka kautta sinä vahvistut, saat enemmän tasapainoa, rauhaa ja energiaa, tämä edesauttaa itse kasvuasi.